Ne viimeiset sanat...

Tässä sitä nyt ollaan - kirjoittamassa tämän blogin viimeisiä sanoja. Niin vaikeaa ja niin haikeaa.

Tämä blogi on ollut yksi suurimmista terapiamuodoista, joita olen matkallani saanut ja tarvinnut. 

Olen saanut purkaa tuntojani kirjoittamalla - jota rakastan. Olen saanut aivan valtavan määrän tukea, jota en olisi koskaan osannut odottaa. Olette olleet mahtavia.

Koska elämässäni kääntyy nyt uusi sivu, on aika jättää hyvästit tämän blogin merkeissä. Koska tunnen kuitenkin itseni, enkä osaa lopettaa jotain näinkin ihanaa kuin kirjoittaminen, jatkan ajatuksieni kirjoittamista uudessa blogissani: 

Pikkusen pilkottu <3

En voi todeta kuin suuri ja vieläkin suurempi KIITOS kaikille, jotka olette ollut lukemassa ja tukemassa matkaani <3 Olette arvokkaita!

Vihdoinkin on tultu tähän
vaik pelkäsinkin sitä vähän
Etten olisi enää tässä
tätä päivää näkemässä

Viimeinen kerta takanapäin
rakas ystävä lähelläin
Jakamassa tärkeän hetken
vihoviimeisen hoitoretken

Niin onnellinen olla saan
kun saavuitte mua tukemaan
Ilman teitä en olisi tässä
täysillä kiinni elämässä

On aika tullut teitä kiittää
ei vain tahdo sanat riittää
Toivottavasti tiedätte sen
tukenne suuren merkityksen

Nyt vahvana kohti uutta vuotta
ei murehdita elämää syyttä suotta
Kun pelon hetket vielä koittaa
ei yksin tarvitse niitäkään voittaa

Toivon teille valtavasti hyvää
niin paljon iloa ja rakkautta syvää
Muistakaa myös hymyä jakaa
se tunteen onnellisen takaa

<3

Syöpämuija kiittää ja kumartaa <3

Los katastrofes....!!

Ilta kuin suoraan vakuutusyhtiön mainoksesta....

Seuraa arvoitus...

Mitä tapahtuu, kun joulukuusen alle sijoitetaan yksi kissa ja yksi koira?

EI MITÄÄN.

Mutta kun kissa ampaisee kuusen alta pois ja samaisella sekunnilla koira onnistuu takertamaan jalkansa kuusen valoihin, on katastrofaalinen tapahtumankulku valmis ja kuva sen kertokoon...

Olen vannoutunut "ei murehdita turhia" - ohjeen sanansaattaja, mutta juuri hetki sitten tuntui siltä, että tämä vuosi ei vain ollut minua varten.

Koko tämän vuoden olen ollut mielestäni jokseenkin urhea. Minua henkisesti ei kaatanut ero, eikä syöpäkään - mutta sitten tämä helvetin joulukuusi kaatui ja tuntui että olen romahtamispisteessä!!!

Tuli tunne, että nyt saisi jo tämä vuosi loppua ja parempi vuosi alkaa saapumaan pian keskuuteemme. 

Tuo rikki mennyt peili ei vain kuulemma tiedä niitä ihan kaikken parhaita aikoja, mutta sitten on aika lakata taikauskomasta JUST NYT.

Mutta ei hätää - nyt on kuusi nostettu taas paikalleen ja kerätty sirpaleet lattialta. On istuttu alas ja hengitelty. Nyt on aika kääntää katse tulevaisuuteen ja nostaa hymyä taas naamalle. Kyllä se tästä <3

Ihanaa joulun odotusta ihan jokaiselle <3

Viimeisiä viedään...!!

Viikko taas vierähtänyt melkosen sukkelaan ja joulu sen kun lähestyy. 

Helpotin omaa joulustressiäni eilen ilmoittamalla ystävilleni, ettei meiltä lähde tänä jouluna kortin korttia, eikä lahjoillekaan ole annettu pientäkään ajatusta. 

Uskon, että jokainen meidät tunteva tietää (ja ymmärtää), että heidän olemassaolonsa on meille arvokasta ilman konkreettista joulumuistamistakin <3 Juuri nyt ei vain oikein ole voimia huolehtia näistä jouluisista "velvollisuuksista".

Kunhan nyt lapsille saataisiin vielä lahjat hankittua niin sitten olisi joulu meidän osalta pulkassa.

Havahduin tänään hoksaamaan, että viimeinen hoito lähestyy. En saata uskoa, että maanantaina astun syöpäklinikan hoitohuoneesta sisään todennäköisesti ja toivottavasti VIIMEISEN KERRAN <3 

Aivan hullua ja niin sairaan upeeta! Vaikea kuvitella miten hulluja fiiliksiä pää on täynnä maanantaina, jolloin asia konkretisoituu! WOW <3

Jotain kivaa pientä on vietävä kyllä kiitokseksi hoitohenkilökunnalle ja erityisesti omahoitajalleni <3

Niin paljon tekisi mieleni jo nyt vuodattaa kiitoksia ihan jokaiselle, mutta säästän ne maanantaihin.

Ensi viikolla elämme jännittäviä aikoja, sillä saan avaimet uuteen kotiin. Tiedossa siis joulun lisäksi maalausta, puunausta ja muuttoa. Ei käy aika "joululomalla" ainakaan pitkäksi...

Jouluaattona on kuitenkin aika rauhoittua perinteiden pariin vanhempieni luokse koko perheen voimin. 

Luojan kiitos äiti ja iskä jaksaa laittaa aivan täydellisen joulun tänäkin vuonna jotta saadaan tähänkin elämäntilanteeseen jotain hetkellistä "balanssia".

Nyt on aika lähteä makselemaan "kalavelkoja" ja toimia kuskin roolissa naapureita varten. Tulen kirjoittamaan viimeistään maanantaina ultimaalisista viimeisen hoidon fiiliksistä. IIIIK <3

Ihanaa joulun odotusta höpöntit <3

Täydellinen viikonloppu ja ahdistava joulu.

Jehna mikä viikonloppu takana!

Tein oman elämäni historiaa (jälleen) ja lähdin viettämään täydellistä lauantaita LAHTEEN. Itselleni täysin vieras kaupunki osoittautuikin paaaaljon suuremmaksi kuin olisin osannut kuvitellakkaan. Kunnon CITY <3

Tyttöjenpäivä + ilta koostui huikeasta porukasta. Vanhasta työkaveristani Mintusta, josta on vuosien hiljaiselon jälkeen kuoriutunut äärimmäisen hyvä (ja hullu) ystävä ja sitten Niina, johon tutustuimme Mintun kanssa yhdessä Bikini Challengen yhteistreeneissä Tampereella syksyllä. About vartti tapaamista sai meidät kaikki huomaamaan yhteenkuuluvuuden tunteen. Kyllä apina toisen apinan tunnistaa - ja kolmannenkin <3

Kurvasimme Mintun kanssa Niinan luokse heti lauantai aamupäivästä ja lähdimme tutustumaan Lahden ostosmahdollisuuksiin. Eihän me päästy kuin Lahden keskustaan asti, kun nälkä oli jo vallannut jokaisen leidin mielen. Lahden Santa Fe:n sitten syömään jättiburgereita ja ribsejä ja ja ja ..... <3

NAMS!

Maittavan aterian jälkeen koitti ostosreissu Lahden sydämessä, jonka jälkeen uskomattomalle jälkiruoalle Niinan luokse. Voi sitä herkkujen (ja turvotuksen) määrää.... eikä loppua näkynyt...

 nammmmm!!!

Otettiin siinä sitten ruoan päätteeksi pikku päikkärit, jotta kisakunto olisi huipussaan illalla yökerhossa.

Lähtötunnelmista nautittiinkin sitten oikein useampi tunti tutustuen ja jutellen niitä näitä. Aivan mieletön ilta kertakaikkiaan <3

Kolme apinaa <3

Lähtötunnelmia

Sissi <3 Unikaverihalinalle....

Kunnon hehkutusta, mutta illasta tuli ihan täydellinen. Tanssia, iloa, hyvää seuraa - ihan mahtavuutta <3

Uusi päivä jo kehitteillä...

Joulu kolkuttelee ovella, ja minä normaalisti henkeen ja vereen jouluihminen en ole vielä koskenut yhteenkään joulukoristeeseen. Tässä kohtaa on pakko kyllä kosauttaa "huonoäiti" leima otsaan, koska tunnelma ei vain ole ollut yhtään "jouluinen".

Onneksi lasten isä on kuitenkin hoitanut "hyvän vanhemman" tehtävää kunniallisesti ja haki omalta tontilta eilen lasten kanssa kuusen jonka sitten koristelivatkin <3

Omassa mielessäni on vain muuttolaatikot ja tuleva rumba. Paljon hankittavaa ja liian vähän rahaa = stressi.

Tässä kohtaa otetaan iskän "kaikki järjestyy" -neuvot käyttöön <3

Ihan varmasti järjestyy.

Lasten kanssa on puhuttu ja puhumista tulee riittämään jatkossakin. Yllättävän hyvin ovat tulevat muutokset ottaneet, mutta varmasti vastoinkäymisiäkin on vielä tulossa. 

Pääasia lienee kuitenkin se, että olemme lasten isän kanssa äärimmäisen hyvissä väleissä ja pyrimme asettamaan lapset nyt etusijalle <3

Ihan jännityksellä jään odottamaan, mitä tuleva vuosi tuo elämääni tullessaan... Toivottavasti jotain tätä vuotta arkisempaa kiitos <3

Neuvo, jonka haluan nyt antaa teille kaikille: Nauttikaa siitä tavallisesta ja tylsästä arjesta <3

Herceptiniä ja Lontoota!

Noniin - vauhtia ja vaarallisia tilanteita on riittänyt.

Torstaina koitti TOKAVIKA Herceptin -hoito ja olen aina pitänyt kyseisen hoitopäivän vapaana töistä, jotta saan nukkua hoitoväsymykset pois ja ottaa päivän ihan rauhassa. Kaikki on sujunutkin aina oikein loistavasti, kunnes tietenkin sen ainoan kerran, kun olisi kiire lentokentälle, hommat uhkaa mennä puihin.

Saavuin syöpikselle normaaliin tapaan ja tiedustelin, missä hoitohuoneessa tälläkertaa olisin. Ei löytynyt muijaa kenenkään listasta ja selvittelyn jälkeen ilmeni, että joku oli vahingossa poistanut hoitopäiväni varauslistalta tyystin. Lääkettä ei luonnollisestikaan oltu sitten toimitettu ja alkoikin kiivas soittelu "lääkkeensekoitusyksikköön" (= ei aavistustakaan mikä oli tämän kyseisen yksikön oikea nimitys). Lääke luvattiin kiireellisenä ja alle tunnissahan se paikalle jo saapuikin. Mieletön palvelu jälleen kerran <3

Lääkettä odotellessa sattui kuitenkin jotain melko dramaattista kun yksi sytostaattipotilaista menetti tajuntansa kesken hoidon. Pulssi tippui ilmeisesti vaarallisen alas, koska henkilökunta säntäili sinne tänne pitkin syöpiksen käytäviä huutaen "ELVYTYS ELVYTYS" ....

Pakko sanoa, että melkoinen paniikki ja ahdistus iski itsellekin päälle. 

Rehellisesti sanottuna olisin varmastikin paennut paikalta kotiin saakka, jos olisin odotellut omaan sytoon pääsyä. 

Potilas elvytettiin ja kaikki päättyi kuitenkin onneksi hyvin.

Vasta nyt ymmärrän, miksi sytostaattien aikaan hoitajat kävivät tiuhaan kyselemässä vointia....

Pääsin lopulta omaan tiputukseeni ja koska aikataulu alkoi uhkaavasti kiristyä, pistettiin tiputukseenkin vauhtia. Lopulta tiputus kesti alle puoli tuntia ja ehdin hienosti lennolle <3

Lontoon reissu olikin sitten oikein mieleinen. Minäkin lentopelkoinen en sitten pelännytkään lennoilla yhtään. Ihmeparantuminen!

Kun matkaseurue koostuu yhdeksästä miehestä ja minusta (=duuniporukka), on lopputulos aika pubipainotteinen. Pubeja siellä sitten riittikin joka kadunkulmassa. Eikä puhettakaan, että ilman välipysähdyksiä oltaisiin liikuttu yhtään mihinkään. Sangen hauska reissu joka tapauksessa, eikä nähtävyyksittäkään täysin jääty.

Ehkä tärkein nähtävyys....

Kello ;)

Niitä onnenhetkiä kun pakenin pubista vohvelille

Treenikausi on edelleen tauolla ja huomisen luomenpoiston johdosta tulee olemaan tauolla vielä pienen tovin. Ruokailut pitäisi nyt saada edes takaisin ruotuun, jotta olisi fyysisestikin vähän parempi olo...

Muuten asiat saavat luvan mennä omalla painollaan ja yritän olla stressaamatta mahdollisimman vähän.

En ole vastaillut vielä kommentteihinne, mutta olen äärimmäisen kiitollinen tästä suuresta tuesta jota olette jälleen kerran lähettäneet <3 En tosiaankaan ole yksin.....

Kun kaikki muuttuu

Pahoittelut tästä ennätyspitkäksi venyneestä kirjoitustauosta. Kuten viimeksi jo hieman avasin, elämässäni on tällä hetkellä niin suuria muutoksia, ettei kirjoittamisesta ole kertakaikkiaan tullut yhtään mitään.

Melkoinen vuosi takana - ei voi muuta sanoa!

Tammikuussa koittaa kuitenkin elämässäni uusi aika. Sen lisäksi, että pääsen vihdoinkin elämään "terveempää" elämää ja jättämään syövän takaa-alalle, koittaa elämässäni myös toinen suuri muutos - muutto.

Olen muuttamassa pois yhteisestä kodistamme ja se, jos jokin tulee mullistamaan elämääni konkreettisesti.

Kulunut vuosi on opettanut minulle paljon elämän äkkinäisyydestä - lähes halolla päähän lyötynä.

Koska rypeminen ei ole kuitenkaan vaihtoehto, on syytä nostaa leuka ylös ja jatkaa elämää entistä kokeneempana - entistä rohkeampana - mitään katumatta <3

Tänään koittaa TOKAVIKA Herceptin ja tyttäreni lähtee seuraneidikseni. Illalla tunnelmat kohoavat melkoisiin svääreihin, sillä matka kohti LONTOOTA alkaa!!

Ei voisi reissu tulla yhtään parempaan saumaan - sen vain sanon!

Kunhan kotiudun reissusta, tulen kirjoittamaan pitkät pätkät ajatuksistani. Malttakaa vielä siihen asti <3

Kiitos tuesta <3

Ja mm. näille pjöntöille erityiskiitos olemassaolostanne <3

murut