keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Ruokaaruokaaruokaa!

Fysioterapiassa käyty - HALLELUJA!
Kireyttä oli kertynyt todella paljon ja imusuonet vain naksuivat äänekkäästi kun fysioterapeutti runnoi kättä takaisin ruotuun. Sainpas vihdoin aikaiseksi mennä. Seuraava aika on sitten kahden viikon kuluttua.

Oireita ei ole liiemmin ollut. Hampaatkin "mahtuvat" taas suuhun ja uusia oireita ei ole ilmaantunut väsymystä lukuunottamatta. Päiväunia tulee siis otettua entiseen tapaan. Pientä makuhäikkää on ollut havaittavissa mutta ei niin radikaalia että se olisi estänyt herkuttelua - se on todistettu. Laitankin teille esimerkkiä parin edellisen päivän menusta:
Lihapiirakkaa, nakkeja, hampurilaista, ranskalaisia, lisää lihapiirakkaa, lisää nakkeja ja lisää hampurilaista. Terveellistä vai mitä? Olen minä salaattiakin syönyt - reilusti - mutta ei taida muutamat pupunrehut enää  auttaa näissä rasvapumppauksissa. Kuinka siis saada itsensä ruotuun kun mieliteot ovat hallitsemattomat?
Sitä vain jotenkin uskottelee itselleen että sytot ovat kaiken takana eikä niille vain MAHDA MITÄÄN! Kauankohan voin vedota sytoihin? Kyllähän niiden vaikutus saattaa kestää vaikka lopun ikää - aivan varmasti.
(Välitunnustus: tällä hetkellä suu täynnä jäätelöä)

Näitä tilanteita varten on kuitenkin hyvä omistaa yksi hullu naapuri joka raahaa lenkille pahimmassakin tuiskussa polttamaan lihikset ennen kuin ehtivät tarttua kiinni. Tänään saldona 1h 10 min lenkki täyttä tuiskua josta olen äärimmäisen ylpeä. Kunto kesti vaikka valitusta riitti.

Nyt olen lenkin jälkeen sen verran väsyinen että heittäydyn pitkäkseni. Oikein mukavaa päivänjatkoa teille kaikille <3

maanantai 28. tammikuuta 2013

Sytokrapulaherkkuja

Pahoinvoinnit ovat historiaa - ainakin toistaiseksi. Mahtavuutta!
Eilen aamulla jo suunnittelin jättäväni pahoinvointilääkkeet ottamatta koska olo oli noustessa lupaava, mutta koska pientä etomista alkoi aamun aikana ilmetä, päätin pelata varman päälle ja ottaa Primperania kuitenkin vielä eilisen päivän. Tänään on kuitenkin ollut niin hyvä olo että pahoinvointilääkkeet ovat jääneet kaappiin.
Muutenhan nämä CEF:t ovat olleet huomattavasti oireettomampia kuin Taxoteret. Ei kipuja, ei suuhaavaumia yms. Listahan on loputon.
Tänään tosin suuhun on tullut Taxojen kanssa yhtäläinen oire - tunne kuin hampaat eivät mahtuisi suuhun. Hampaat tuntuvat ahtailta. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Tämäkin on kyllä tuttua jo edellisistä sytoista ja yleensä se tietää myös makumuutoksia suussa mutta niiden toivon pysyvän nyt minusta kaukana. Haluan maistaa herkkuja vastedeskin.
Herkuista puheenollen, kävin äsken "sytokrapularuokahimoissani" syömässä oikein ihanan metsästäjänleikkeen paikallisessa ravintolassa. Kyllä oli herkkujen herkkua! Elämässä pitää olla nautintoja - ettäs tiedätte :)
Olen myös himoinnut useamman päivän nyt Smash - karkkipussia. Tänään mies sitten yllätti kauppakäynnillään ja pölähti pussin kanssa kotiin. Nyt odotan vain oikeaa hetkeä rapistelulle. Voi näitä arjen pieniä onnen hetkiä. Hengissä siis ollaan edelleen koska herkut maistuu. Namnam!

Kävin eilen taas murehtimaan tulevaa "hoidotonta" aikaa ja niin paljon kuin hoitojen päättymistä odottaakin, tulee se varmasti olemaan yksi vaikeammista tilanteista tällä matkalla. Yhtäkkiä lääkärikäynnit, hoidot ja kontrollit loppuvat. Eivät vuosikontrollit tietenkään mihinkään katoa, mutta vuosi on pitkä aika odottaa seuraavaa "lisäaikaa". Kuinka tyhjän päälle yksi syöpäläinen jää kun kokonainen vuosi pitäisi mennä eteenpäin ilman tutkimuksia? Kuinka paljon "etäpesäkkeitä" tulen löytämään kyseisen vuoden aikana? Ja kuinka ihmeellisistä paikoista? Nimimerkillä "sormenpäästäkin etäpesäkkeen jo kertaalleen löytänyt."
Tiedän kyllä että tästäkin "suosta" noustaan hyvinkin nopeasti kun ei jäädä liikaa näitä asioita murehtimaan. Uutta potkua persaukselle vain niin jo ollaan taas matkan aurinkoisemmalla puolella.

Tähän hätään ei oikeastaan muuta kuin että kiitos rakkaat ja aktiiviset lukijat suuresta tuestanne <3 

lauantai 26. tammikuuta 2013

Tuuliviiri

Huonosti nukuttu yö takana. Kuvotuksia on edelleen, mutta pysyvät aika kivasti kurissa lääkkeiden ansiosta. Ja nyt on pakko tunnustaa, että vaikka vasta toissapäivänä tunnustin voivani henkisesti hyvin ja oloni on varmempi kuin koskaan - tilanne voi muuttua äkillisesti.
Sain nimittäin eilen illalla jonkun kammottavan ahdistuskohtauksen eikä unikaan sitten tullut. Pohdin ja mietin näitä parisuhdeasioita ja mieleeni iski kamala epävarmuus itsestäni. Miehen ollessa jo nukkumassa sain kuitenkin purettua tilannetta rakkaalle ystävälleni, joten aamulla mieli oli jo paljon parempi. Vaihdoin pari sanaa ahdistuksestani vielä miehen kanssa aamulla ja näin sain päivän käyntiin aivan uusin turvin.
Tällä halusin kuitenkin tuoda ilmi sen, ettei kaikki olekaan aina niin yksiselitteistä kuin voisi kuvitella. Ajatusmaailmani näköjään voi muuttua aivan hetkessä. Minusta on tulossa entistäkin pahempi tuuliviiri.

Aamu alkoi siis kaikesta huolimatta mitä mainioimmin koiran kanssa lenkkeillen pimeässä pellossa. Hiljaista ja rauhallista. Tämän jälkeen pakkasimme koko perheen autoon ja lähdimme luistelemaan ja nauttimaan vielä lämpimät kaakaot luistelun päälle kylämme kahvilaan. Ihana pieni irtautuminen arjesta harvinaisella koko perheen hetkellä.
Tässä hieman tunnelmia poikani ensikosketuksesta jäällä - ja sisko tietysti lähellä turvana:


Nyt lähden ottamaan pienet päiväunet huonon yön vastapainoksi. Tänään tiedossa mukavaa yhdessäoloa perheen kesken, sekä illalla saunan lämpöä <3

Nyt olo on rauhallinen ja hyvä <3
Ihanaa päivää kaikille!

torstai 24. tammikuuta 2013

Pahaa oloa ja irtotissiasiaa

Hengissä ollaan - hädin tuskin. Eilinen meni melkoisissa olotuksissa. Olin taas niin kapeakatsoinen kun ajattelin, etten minä mitään pahoinvointeja saa. Otin lääkkeitä täydet annokset ja yritin napostella pikku syömisiä tiheästi. Kaikesta huolimatta haaveet pöntön halailusta oli päälimmäisenä mielessä. Ravasin sängyn ja sohvan väliä ja yritin nukkua pahaa oloa pois mutta unikaan ei tullut. Toisaalta ehkä hyvä niin koska uni tuli sitten illalla hyvin.
Lyhykäisyydessään olo oli siis aivan hirveä.
Aamulla nakitin miehen toimittamaan minulle (köyhän) aamupalan sänkyyn joten aamu alkoi näkkileivällä, lääkeannoksella sekä lasilla vettä. Siitä oli kuitenkin näemmä apua sillä olo oli ylösnoustessa niinkin hyvä että sain vähän siivottua. Jippii.

Nyt on pakko jakaa teille poikani mielikuvituksen tuotetta. Poikani (3v) kysyi minulta näin: "Äiti, saanko katsoa sitä sun tissiä joka irtoo?" Minä tietysti annoin, koska tämä on varmasti yksi poikani tapa käsitellä tätä hämmentävääkin asiaa. Enpä olisi uskonut miten railakkaat naurut tulen asiasta vielä saamaan.

Hetken tissiä pyöriteltyään hän lamspi luokseni näin:
Poikakin tietää missä äitin tissit sijaitsee ;)
Hetken kuluttua poika oli poistunut paikalta ja löysin tällaisen olkkarin lattialta:

Liikuttava näky
Tässä nähdään miten monikäyttöinen tuo kyseinen tissi onkaan ja kuinka hyvä mielikuvitus voi lapsella olla. Lupaan tulla raportoimaan, mikäli tissini matka jatkuu muihin ihmeellisiin paikkoihin.

Älkäät hyvät lukijat järkyttykö minun räävittömästä tavasta puhua/näyttää tähän irtotissiin liittyviä asioita. Olen huomannut, että siinä missä terveet ihmiset eivät juurikaan puhu avoimesti rinnoistaan, on minulta kadonnut täysin todellisuudentaju tämän asian suhteen. Nyt rinnat eivät olekaan enää mikään vaiettu puheenaihe vaan siitä näköjään kirjoitetaan jo julkisestikin. Tämän siitä saa kun tisseistä (tai lähinnä sellaisen puuttumisesta) tulee arkipäivää.

On muuten hienoa huomata miten itsetuntokin voi kasvaa tämän koko prosessin myötä. Olen ollut aina aika itsekriittinen ihminen enkä koskaan ole pitänyt itseäni mitenkään kauniina. En nyt varsinaisesti susirumanakaan koska en usko sellaiseen. Nyt kun minulta on leikattu pois toinen rinta ja pääkin ajettu kaljuksi - tunnen olevani varmempi ja vahvempi kuin koskaan.Toisten mielipiteillä ei ole enää niin suurta merkitystä. Kiitos myös teidän vahvan tukenne. <3

Tähän on hyvä nyt päättää ja toivottaa jälleen kaikille mukavaa päivää <3

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Sytostaatti nro 4

Täällä ollaan ystävät hyvät - hengissä toistaiseksi. Sytostaattitiputus nro 4 meni oikein mainiosti. Äitini oli tukenani ja tunnelma oli iloinen. Mitä nyt yhden kerran hoitaja unohti minut "huuhtelutiputukseen" ja pikaisen suonihuuhtelun sijaan imin koko liuospullon. Nyt on ainakin nesteytys kunnossa.
Sytokaverikuva
Tiputuksen aikana ei ilmennyt suuria oireita. Ainoastaan ensimmäisen sytopullon aikana nenään tuli tunne, kuin olisin imaissut kloorivettä syvälle sisuksiini. Tiedättehän sen tunteen? Tämä meni ohi seuraavan pullon koittaessa. Tämä CEF - sytostaatti annettiin siis kolmessa erässä sillä tiputukseen sisältyy kolmea eri lääkeainetta. Jokaisen pullon välissä suoni huuhdellaan. Ennen ensimmäistä sytopulloa annettiin kuitenkin pahoinvointilääkettä ennaltaehkäisevästi suonensisäisesti. Kätevää!

Melkoista pullotaidetta
Tässä tämän päivän tunnelmia. Perinteeksi muodostunut "jäähanskaheilautus" on syrjäytetty sillä jäähanskat ovat historiaa, eikä niitä enää tarvita tämän sytostaatin kanssa. Olisin mieluusti halunnut jäähanskojen sijaan heilauttaa "oksennuspussia" mutta koska sellaista ei ollut tarjolla, päätin tehdä tästä "tippakäden heilautuksen".

Tippakäden heilautus osa 1 o/
Äitini on tunnetusti hyvin vahva "jännittäjä" persoona ja on äärimmäisen hyvä kyseenalaistamaan mm. hoitajien toimintaa ollessaan huolissaan tyttärestään. Äitini päivän lause siis kuuluikin: "Tippuu aika kovaa... kuuluuko sen tippua noin kovaa?" Ja tässä kuva kertomaan äidin pohdinnoista:

Aika kovaa tippuu
Äitini otti myös kaiken huomioon ja mahdollisen matkapahoinvoinnin vuoksi varautui äärimmäisen kätevällä Ikea -pussilla, johon mahtuisi isompikin ykä.
Ikeapussista on moneksi
Kotimatka sujui kuitenkin ilman ykää, mutta kieltämättä kuvotuksen tunne alkoi heti matkalla. Kipasin matkalla vielä apteekin kautta hakemassa stydimpääkin pahoinvointilääkettä varmuuden vuoksi. Aion ottaa täyden satsin jokaista tarjolla olevaa droppia välttyäkseni oksennukselta. 
Toinen näistä kotona syötävistä pahoinvointilääkkeistä (Primperan) saattaa aiheuttaa kuulemma "ylivilkkautta". Se tästä nyt vielä puuttuikin - laitetaan normaalistikin vilkkaaseen tyttöön vähän lisää potkua. Taivas varjele mitä sieltä tulee.

Tällä hetkellä olo on edelleen "kuvottava" mutta oikein siedettävä. Näin kun jatkuu niin voi olla tyytyväinen.
Tällä hetkellä minulla ei ole teille muuta sanottavaa kuin, että kiitos tuestanne ja oikein ihanaa päivää jokaiselle <3

maanantai 21. tammikuuta 2013

Sumussa.

Olen vihdoin toipunut matkaa koskevasta aivojumista ja sen aiheuttamasta käkätyksestä. Vertaissiskoni saivat minut uskomaan että matka on äärimmäisen hyvä juttu eikä ajankohta sytostaatteja ajatellen ole välttämättä huonoin mahdollinen. Odotan siis reissua oikein innolla ja suurella jännityksellä. Olen myös harkinnut peruukin ottamista mukaan koska en selvästikään suostu uskomaan ettei se vain tunnu tai näytä kivalta - vieläkään. Kaipaisin vaan toisinaan vähän vaihtelua tälle kuulalle.

Tuli tänään mieleeni varsin hulvaton tilanne jonka sain kokea tuona railakkaana viikonloppuna josta aiemmin kirjoitinkin. Yksi ystävistäni mainitsi taksissa, että hänestä tulisi loistava "alaston taksikuski" ja pohdimmekin miten mainio bisnesidea se olisikaan. Tulimme kuitenkin siihen lopputulokseen ettei alasti saa ajaa autoa, joten "vilauttava taksikuski" olisi myös yhtä pätevä idea. Kuvittelimme minut kuskin paikalle aamutakissa ja taksan noustessa tarpeeksi korkealle olisi vilautuksen aika. Vilauttaisin oikean puolen (leikattua) "rintaa" ja toteaisin yllättyneesti "voi hitsi - ei voittoa".
Saimme tästä äärimmäisen makeat naurut ja vuosia kertyi taas rutkasti lisää.


Huomenna olisi sitten verikoe -päivä ja ylihuomenna jo seuraava sytostaatti. Äitini lähtee tuekseni eikä minun taaskaan tarvitse mennä yksin. Onnea on välittävät läheiset <3
Jännittää kyllä valtavan paljon tulevat oireet. Mitähän ne yllätykselliset sytostaatit tällä kertaa minulle tuovat?
Nähtäväksi jää ja lupaan raportoida jokaisesta oireesta.

Olen viimeaikoina lukenut blogiani alusta ja voin rehellisesti sanoa, etten edes muista kirjoittaneeni kaikkea. Sitä on kuvitellut olevansa ihan täydessä latingissa koko ajan vaikka todellisuudessa olen varmaan mennyt melkoisessa sumussa rintasyövän ilmoittaessa itsestään. On kuitenkin suuri onni, ettei mitään henkisiä romahduksia ole tapahtunut koko matkani aikana.
Olen myös todella tyytyväinen että aloitin blogin kirjoittamisen heti alku vaiheessa, koska en mitenkään kykenisi muistamaan mitä mielessäni on liikkunut jos en olisi laittanut mustaa valkoiselle. Minulle jää siis itsellekin konkreettinen muisto tästä jännittävästä ja yllättävästä matkasta joka on opettanut niin paljon.

Tähän on hyvä lopettaa tältä päivältä ja toivottaa kaikille oikein hyvää yötä <3


sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Ai mikä syöpä?

Tänään se tapahtui. Minä unohdin sairastavani syöpää.
Olimme suunnitelleet siskoni kanssa Ruotsin risteilyä jo jonkun tovin. Tänään päätimme lyödä asian lukkoon ja varata matkan. Minä mitä mainioimpana matkanjohtajana menin ja varasin matkan - buffettien kera. Nams! Ihastelin varausvahvistusta ja laskin päiviä jo tulevaan matkaan, kunnes se putosi kuin salama kirkkaalta taivaalta. VOI PERKELE - MULLA ON SYÖPÄ! Mitäs nyt?
Miljoona kysymystä pulpahti mieleeni: "Koska sytostaatit on? Saanko matkustaa ulkomaille?"  Tämäkin voi sattua kertakaikkisesti vain minulle.
Varaukseni osui kuitenkin sytostaattien kannalta mahdollisesti ihan hyvään ajankohtaan, nimittäin minulla on matkan alkaessa viikko edellisestä tiputuksesta. Nythän en voi tietää mitä oireita tulen tuosta tiputuksesta saamaan ja kauanko se kestää, mutta niiiiiiiin syvästi toivon, että olisin kunnossa risteilyä (huom! Buffettia!) varten. Tähänkin olen hakenut tukea nyt vertaisiltani. He ovat viisaampia tässä kuin minä.
Täällä minä nyt käkätän itsekseni omalle hölmöydelleni, mutta siskoni totesi tämän varmaan olevan hyvä asia. Pystyin todistetusti unohtamaan sairauden pieneksi toviksi. Pakko myöntää, että olin todellakin autuaan tietämätön koko syövästä matkaa varatessani. Kuinka pöljä voi yksi syöpäläinen olla? PÖLJÄ! Ja kuka pönttö on sanonut että kaljut ovat viisaita?
Odotan kuitenkin äärimmäisen innolla tätä ihanaa reissua ja arjesta irtautumista. Jippii!

Tämän jälkeen on varmaan turha odottaa minulta enää mitään järkevää tekstiä, mutta löpistään nyt muita juttuja kuitenkin. Aloitettiin poikani kanssa tänään aamu ihanalla ulkoilulla. Otin koiran toiseen käteen ja pojan pulkassa toiseen käteen ja lähdimme nauttimaan aurinkoisesta säästä pulkkamäkeen. Ulkoilu on niin ihanaa ja rentouttavaa. Kaikki sohvaperunat - ylös ja ulos ja lenkille! <3
Pakko myöntää, että tuo matkatoilailu aiheutti niin hirvittävän aivojumin, että tulen kirjoittamaan myöhemmin lisää. Ei tästä tule mitään <3

Pulkanvetoapu

perjantai 18. tammikuuta 2013

Tukkakriisi ja uintipohdintaa

Vain 5 päivää seuraavaan tiputukseen. Sitten olisi taas kolme viikkoa vierähtänyt että humpsis vain. Pakko myöntää, että nyt jännittää enemmän kuin kahdella edellisellä kerralla. Kaksi edellistä kertaa olen tiennyt tarkalleen mitä oireita tuleman pitää ja kuinka kauan ne kestää. Nyt en osaa arvioida yhtään mitä oireita juuri minä saan, millaisella teholla ja kuinka pitkään ne kestävät? IIK! Syvästi kuitenkin toivon, että oireet jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Ei käy syöpäläisen elämä tylsäksi kun pidetään aika-ajoin jännityksessä.

Sain eilen lievän tukkakriisin. Olen ollut sinut kaljuni kanssa jo pitkän tovin, eikä minulla ole ollut mielestäni minkäänlaista kriisiä asian suhteen. Muistan jopa hehkuttaneeni kesällä kasvavaa siilitukkaa. Tämä kriisi liittyykin oikeastaan hiusteni kasvuun - ei niinkään kaljuun. Jos hiukset kasvavat keskimäärin 1-1,5cm kuukaudessa, saan toivoa edes polkkatukkaa vasta pienen ikuisuuden kuluttua. Puhutaan VUOSISTA! 
Eikä siinä suinkaan vielä kaikki. Jos haluaisin kasvattaa hiuksia tasaisesti joka puolelta tarkoittaisi se sitä, ettei niille voisi tehdä minkäänlaista välimallia vaan syksyllä minulla olisi hiuksissa vain ns. "siilipallo."
Mikäs sen hienompaa kuin olla (naapurin sanoja lainatakseni) kävelevä mikrofonin karvainen tuulisuoja.
TADAA!
Ihastuttavaa
Olen alkanut kaivata liikuntaa aivan valtavasti. Tällä hetkellä revin ilon vain metsälenkeistä koiran kanssa, mutta kaipaisin jotain lisää. Uiminen on ollut mielessäni paljon, mutta "pöpövaaran" takia yleisiä uimahalleja ei suositella sytostaattien aikana. Veriarvoni ovat olleet kuitenkin todella hyvät koko sytostaattijakson ajan, joten mieleni tekisi uhmata tätä sääntöä. Päiväkoti-ikäinen poikani pitää kyllä huolen, että altistun pöpöille jatkuvasti muutenkin.

Uimahallissa käyntiin liittyy kuitenkin myös huomioon otettavia seikkoja. Olen ymmärtänyt, että meitä rintasyöpäpotilaita varten on olemassa jonkinlainen uima-asuun kiinnitettävä merkki, joka sallii meidän saunoa myös uima-asu päällä yleisessä saunassa. Hienoa, että tällainen systeemi on olemassa. Olen miettinyt tätä asiaa melko paljon ja tullut kuitenkin siihen tulokseen, että itse en välttämättä tarvitse kyseistä merkkiä. En häpeile rinnattomuuttani ja varmasti jokainen nainen uimahallissa ymmärtää mistä on kyse. Lapset ovat sitten oma osastonsa. He ovat niin uteliaita ja spontaaneja, että saattaisivat hyvinkin esittää suoria kysymyksiä.
Ystäväni kysyi minulta jokin aika sitten mitä vastaisin jos uimahallissa vieras lapsi tulisi kysymään puuttuvasta rinnastani. Mielestäni oiva vastaus voisi esimerkiksi olla: "Minulla oli rinnassa pipi, joka piti leikata pois". Uskoisin, että lapsen tiedonjano olisi tällöin tyydytetty ja vanhempikaan ei jäisi kiusalliseen tilanteeseen. Sen kuitenkin olen päättänyt, että sanaa "syöpä" en mainitse vieraille lapsille, joiden taustoista ei voi tietää.
Tässä sitä miettii etukäteen kaikenlaista vaikka todellisuudessa tiedän suhtautumiseni asiaan vasta kun kokeilen.
Pakko kuitenkin myöntää, että tällä hetkellä saatan olla melkoisen pelottava näky kaljuna "titlooppina" uimahallissa. :) 

Sitten koskettavampaan aiheeseen. Näin eilen uskomattoman videon jonka haluan teille jakaa. Nuori syöpäpotilas toteutti viimeisen toiveensa ennen kuolemaansa ja meni rakastamansa miehen kanssa naimisiin vain 5 päivää ennen kuolemaansa.
Itkuvaroitus!


Näihin tunnelmiin <3

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Synninpäästö.

On synninpäästön aika. Olen laiminlyönyt fysioterapiaani rankasti. Edellinen aikani oli joulun välipäivinä ja unohdin ajan totaalisesti. Tässä kohtaa tekisi mieli vilauttaa sitä kuuluisaa syöpäkorttia, mutta valitettavasti minulla ei ole enää pätevää veruketta saamattomuudelleni. En kertakaikkisesti saa aikaiseksi soittaa fysioterapeutilleni. Ensin kyse oli muka kiireestä ja huonoista voinneista, mutta nyt tuntuu että aikaa on vierähtänyt liikaa ja päälimmäinen syy on enää häpeä. Ei syöpäsairaita varten työskentelevälle fysioterapeutille syöpäkortin vilautus enää mene läpi. Olisi edes käsi kunnossa, jotta voisin sanoa ettei ole ollut tarvetta moiseen, mutta kun kädessä on ikävän tuntuinen imusuonten kireys ja apu todella on enemmän kuin tarpeen.
Huomenna ryhdistäydyn ja soitan uuden ajan. Aamen.

Toinen synninpäästöni koskee ruokaa ja sen laatua. Lupasin eilen itselleni irtokarkkipussia rapistellessani että tänään laitan itseni uudelleen ruotuun syömisen suhteen. Ei herkkuja - vain terveellistä sapuskaa ja vihreää teetä. Tuli kaupassakäynnin aika ja alku oli lupaava - salaattiainekset täyttivät kärryn. Jyrkkä alamäki alkoi herkkuhyllyjen ohitushetkellä. Mukaan tarttui minimaalisia (menikö läpi?) leivoksia ja lakupussi. Vielä kassalla uskottelin itselleni, että tulen jakamaan nämä monelle päivälle. Tällä hetkellä voin sanoa, että huonolta näyttää.
Mikä ihme siinä on, ettei minulle ole suotu itsekuria ollenkaan? Saako tässä kohtaa vilauttaa syöpäkorttia? ;)
Kaikesta huolimatta tein myös salaattia joka oli taivaallisen hyvää. Ohjeen nappasin Täältä. 
Lisäsin pinnalle vielä paahdettuja pinjansiemeniä. NAM!


Huomenna on sitten uuden "ruodun" aika. Eikös "huomenna" ole aina hyvä päivä lunastaa lupaukset?
Miksi tehdä tänään se minkä voi tehdä ihan yhtä hyvin huomennakin? Aamen nro.2 :)

Nyt mieleni tekisi sanoa, että siirryn tästä takkatulen ääreen nauttimaan ihanasta illasta, mutta valitettavasti takassani ei pala tällä hetkellä muuta kuin sytykkeet. Siitä ei vielä kummoista tunnelmaa revitä. Todellisuudessa lähden siis lämmittämään taloa sytykkeiden ja sanomalehtien avustuksella. Katsotaan joudunko turvautumaan vain kynttilöiden luomaan tunnelmaan.

Ihanaakin ihanampaa iltaa kaikille <3

tiistai 15. tammikuuta 2013

Syöpäkortti.

Voiko ihanammin aamu enää alkaa - kuin hemmotteluhoidoilla? Käsihoito, jalkahoito sekä kasvohoito. Kolme tuntia silkkaa rentoutumista. Pakko myöntää että useamminkin olisi kiva "piipahtaa".
Tällaisiin lähteminen on kuitenkin itselleni kaikkea muuta kuin rentouttavaa. Tälläkin kerralla aloitin jo odotustilassa pahoittelut "olemassaolostani" sillä mielestäni on todella noloa mennä ulkopuolisen käsittelyyn jos esimerkiksi iho on huonossa kunnossa. Fiksumpi tietäisi kyllä että siksihän sinne mennään, mutta en minä. 
Tällä kertaa minulla oli kuitenkin "syöpäkortti" käytettävissä: "Älä sitten järkyty kun kynteni ovat niin kovin mitättömät ja naamani kammottavassa kunnossa, MUTTA kun minulla on syöpähoidot kesken niin....."
 Todellisuudessa tilanne ei kuitenkaan ollut (kuulemma) niin paha kuin annoin ymmärtää. Ihana kosmetologi piti huolen että pääsin totaaliseen rentoutustilaan ja jopa torkahtamaan kasvohoidon aikana. Onkohan muuten montaa hauskempaa tilannetta kuin herätä kosmetologilla omaan valloittavaan "kuorsausröhkäisyyn"? Epäilen....
Jälkikäteen ajateltuna tässäkin kohtaa olisi kannattanut vilauttaa syöpäkorttia: "Ne on niin väsyttäviä nämä hoidot...."

Sanalla SYÖPÄ on käsittämätön voima. Ihmisten reaktiot ovat melko yhdenmukaisia - vakavaksihan se vetää ja syöpäläinen saa kaiken anteeksi. Syöpäkortti on nimenomaan kehitetty näitä tilanteita varten. Sen vilauttaminen tietoisesti olisi tietysti "rikos" mutta on todella paljon tilanteita joissa sitä ei voi olla vilauttamatta.  Esimerkkinä viikonlopun tökeröt huutelijat joille jonkun oli laitettava jauhot suuhun.
 Ystäväni sanoi syöpädiagnoosin saatuani: "Mä en voi enää suuttua sulle koska sulla on syöpä".
Tästä kehittyikin monta varsin käytettyä syöpäkorttivitsiä joista yksi kuuluu näin: "Älä huuda mulle ku mulla on syöpä!" Tämä tietysti dramaattisella äänensävyllä ilmeiden kera.

Tämä syöpäkortti -asia on kuitenkin sellainen johon jokaisen tulisi suhtautua huumorilla ja ainakin minun kohdallani siitä on toisinaan myös haittaa.
Voisinko siis sanoa, että muut käyttävät syöpäkorttia puolestani jos esimerkiksi jättävät omat murheensa kertomatta "koska sinulla on syöpä ja paljon suuremmat murheet". Tästä olen tainnut kirjoitella joskus aiemminkin ja todella toivon että läheiseni ja ystäväni ovat jo ymmärtäneet ettei ole asiaa josta kanssani ei voisi keskustella. Minullahan on kaikki hyvin, joten miksi en olisi kykeneväinen tukemaan muita samalla tavalla kuin ennen? Niin, ettäs tiedätte!
Täällä ollaan - täysissä ruumiin (miinus yksi tissi) ja sielun voimissa teitä varten rakkaani <3

Olisiko tässä tämän päivän ajatustyö ja nyt siirtyminen möllivaiheeseen.
Hauskaa iltaa jokaiselle lukijalle <3

P.S. Tein tänään syntiä ja söin tällaisia kiellettyjä herkkuja... hups!


maanantai 14. tammikuuta 2013

Ei aina iloisia ajatuksia.

Tuhannet kiitokset uskomattomasta kannustusmäärästä joita olette minulle välittäneet. Jos näiden avulla ei jaksa töhöttää positiivisin mielin eteenpäin niin millä sitten?
Erityisesti olen ilahtunut siitä kuinka positiivinen ajatusmaailmani on välittynyt myös teille lukijoille. Positiivisuus ja iloisuus on niin iso osa elämääni ja toivoisin sen olevan myös osa mahdollisimman monen muun elämää. Uskokaa minua kun sanon, että tavallisen tylsästäkin elämästä löytää paljon hyvää kun jaksaa ajatella positiivisesti.

Matkallani on kuitenkin myös hetkiä ja asioita joita minäkään en osaa ajatella niin kirkkaina. Yksi niistä on "elämä rintasyövän jälkeen" - vaihe. Olen yrittänyt siirtää murhettani tuonnemmas ja kirjoittanutkin ettei tällaisia asioita kannattaisi murehtia etukäteen, mutta kuten arvata saattaa, se on helpommin sanottu kuin tehty. Nyt ajattelin kuitenkin nostaa kissan pöydälle ja kirjoittaa aiheesta koska se on viime päivinä ollut paljon mielessäni.

Ennen levinneisyystutkimuksia olin täysin varma että syöpäni on levinnyt. Olin varautunut pahimpaan enkä usko että toisenlaiset tulokset olisivat enää mullistaneet maailmaani. Kun sain levinneisyystutkimuksista puhtaat paperit olin ihmeissäni ja helpotuksen tunne oli kuitenkin melkoinen.
Nyt olen taas saanut päähäni että syöpäni tulee varmasti uusimaan. Toisinaan en edes näe muuta vaihtoehtoa - kuten silloin kun odotin levinneisyystuloksia. Koen, että olen saanut vain reilusti jatkoaikaa ja olen onnellinen siitä. 
Ristiriitaisen tästä tunteesta tekee kuitenkin se, että vaikka pelkään syövän uusiutumista, en pelkää kuolemaa. Enemmän ahdistun ajatuksesta, että joutuisin käymään nämä hoidot uudelleen läpi.

Toinen mielen matalaksi vetävä aihe on geneettinen puoli. Kannanko rintasyöpägeeniä? Minulla on tytär joten  tuntuisi valtavan kamalalta, että tyttäreni joutuisi jo nuoressa iässä olemaan tarkkailun alla tai pahimmassa tapauksessa miettimään tulevaisuudessa mahdollisesti terveiden rintojensa poistamista. Tämä nyt on jo "ääripää" mutta toki näitä miettii jos riski periytyä osoittautuu suureksi. Geenitutkimukset ovat vielä edessäpäin ja tutkimustuloksien valmistuminen voi kestää vuosia. Maltti on siis valttia - jälleen.

Tässä siis näette, ettei minunkaan positiivisuuteni aivan loputtomiin kanna. Pääpiirteittäin ajatukset ovat kuitenkin kirkkaat ja iloiset. Pyrin pitämään nämä murheellisemmat ajatukset poissa ja keskittyä enemmän hyviin hetkiin.

Jotta tämän päivän kirjoitukseni ei menisi aivan synkistelyksi niin fiilistellään vielä tällä uskomattoman ihanalla aamulenkkikuvalla. Ulkoilu ihanien maisemien ympäröimänä on niin terapeuttista. 
Lämpimästi suosittelen kaikille! :)
Nautiskelua
Nyt on aika ottaa viikonlopun univelkoja takaisin päiväunien merkeissä. Huomenna tiedossa on hemmottelua, sillä olen menossa kasvo-, ja jalkahoitoon. Tämän iloisen ajatuksen myötä haluan siis toivottaa teille kaikille oikein ihanaa päivää <3



sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Viikonlopun rientoja.

Ainutlaatuinen viikonloppu takana. Koska olotukset ovat olleet äärimmäisen hyvät ja minulle tarjoutui harvinainen lapsi-, sekä miesvapaa viikonloppu, päätin käyttää tilaisuuden kunnolla hyväksi.
Sain ystäviäni perjantaina luokseni saunomaan ja parantamaan maailmaa. Uskokaa tai älkää, korkkasin perjantain kunniaksi oikein siiderin - ja suljin sen sunnuntaina aamuyöllä. Hups!
Olen pelännyt alkoholin vaikutusta sytostaattien sivuvaikutusten kanssa enkä ole koskaan ollut muutenkaan alkoholin suurkuluttaja, mutta nyt päätin heittäytyä oikein villiksi ja maistella muutaman.
Sivuvaikutuksia ei tullut - eikä myöskään krapulaa. Normaali pikkuhiprakka. Tämä tiedoksi teille kaltaisilleni jotka miettivät onko alkoholin juominen sallittua hoitojen aikana. Sallittua se on, mutta ei kuitenkaan järin suositeltavaa. Ehdottomuus tulee vastaan päivää ennen sytostaattitiputusta jolloin alkoholia ei saa ottaa.

Pakko kyllä hämmästellä ihmisten käytöstä ja kommentointia - varsinkin alkoholin vaikutuksen alaisena. Kaksi kaljua naista ravintolassa on todellakin nähtävyys ja nyt se on todistettu. Lukemattomia "Näitkö!" "Kato lesboja!" - tyylisiä kommentteja häpeilemättä. Tähän asti olemme "tukikaljuni" kanssa kuunnelleet nämä kommentit sen enempää niistä välittämättä, mutta tänä viikonloppuna päätimme laittaa muutamat jauhot kommentoijille suuhun - hyvällä fiiliksellä.
Voitte kuvitella kuinka vakavaksi meni muutaman kommentoijan naama, kun täräytimme ilmoille sanan SYÖPÄ.

Viikonloppu meni siis nauraen, juhlien, jutellen ja tanssien. Kiteytettynä: Olo on äärimmäisen onnellinen <3
On vaikea selittää miten jollekin aivan tavallinen ravintolaviikonloppu ystävien kanssa voi olla minulle jotain ainutlaatuista.
Kiitos rakkaat ystävät kun teitte viikonlopustani ikimuistoisen niin yksinkertaisella tavalla <3
(Minun pienet yksinkertaiset ystäväni... kjehheh)

Tähän loppuun haluaisin vielä toivottaa uudet lukijat tervetulleiksi ja kiittää jo olemassaolevia. Uusia lukijoita on tullut käsittämättömän valtava määrä ja moni rohkea on uskaltanut jättää tukensakin kommentin muodossa. Kiitos teille siitä. <3
Tulen huomenna kirjoittelemaan lisää - toivottavasti selkeämpiä - ajatuksia.

Tässä kaksi kuvaa viikonlopulta joista jälkimmäinen kertoo tunnelmat paremmin kuin tuhat sanaa.

Rakkaat
 Näillä mennään

torstai 10. tammikuuta 2013

Julkisen kirjoittamisen mietteitä.

Blogini on saanut uusia lukijoita ja se herättää minussa iloisia ajatuksia. Olen ollut aika ristiriitaisin tuntein siitä, kuinka avoimesti blogiosoitettani levitän. Tähän asti blogini on ollut lähinnä "puskaradion" kantama, mutta pari päivää sitten rohkaistuin ja mainitsin blogista julkisella keskustelupalstalla. En tiedä miksi juuri tämä "askel" oli niin jännittävä ja miksi sitä epäröin, koska olen alusta asti ollut sitä mieltä että julkinen kirjoittaminen juuri tästä aiheesta on hyvä juttu. Ilman teitä lukijoita tämä ei välttämättä kantautuisi heidän tietoonsa, jotka tästä voisivat saada tukea ja apua omalla matkallaan.
Olen saanut paljon positiivista palautetta ja kannustusta sairauteni julkisesta kirjoittamisesta ja näiden palautteiden kuuleminen tuo todella palkitsevan tunteen. Kun tiedän että tästä todella voisi olla apua jollekin saman kokevalle, tiedän tehneeni oikein. Kiitos siis teille ihanille lukijoille - hiljaisille ja äänekkäille.
Tukenne ja kannustuksenne on todella tärkeitä ja arvostan niitä todella.
<3

Huomenna on extraihana ilta sillä pari tärkeää ystävääni on tulossa luokseni saunomaan ja viettämään iltaa. Mikäli oikein villiksi heittäydymme, lähdemme oikein kylän paikalliseen aiheuttamaan kaljuhämmennystä.
Kokeilin eilen pertsaa sillä mielellä, että jos kaljun sijaan laittaisinkin sen ensimmäistä kertaa päähäni julkisesti, mutta se ei vain tunnu omalta. (YLLÄTYS!)
Siispä kalju ja pipolinjalla jatketaan - vaikka sitten yöelämässäkin.

Nyt sohvanpohjalle katsomaan Emmerdalet nauhalta. JES! :)

Huippumauahtavaa iltaa kaikille <3

P.S. Ei oireita <3

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Julkista kaljutietämystä

Tänään se sitten tapahtui. Ensimmäinen kaljun julkinen sormella osoittaminen ja huudahdus: "KATTOKAA!"
Kävimme tyttäreni kanssa McDonaldsissa syömässä syntiset hampurilaiset ja huomasin kaljuni aiheuttavan teini-ikäisissä henkilöissä pitkiä katseita. Yksi rohkea sieltä uskaltautui huudahtamaan osoituksen kera.
Onneksi joukossa oli yksi varsin välkky tapaus joka rohkealla ja jämäkällä äänellään totesi "syöpä se on. Kyl mä tiiän."
Tilanne oli melkoisen huvittava näin "syövän" silmin eikä aiheuttanut itsessäni juurikaan muuta reaktiota. Nyt sekin on sitten koettu. Jälkiviisaana olisin tietysti keksinyt muutaman mielenkiintoisen kommentin tilanteeseen itsekin. Säästämme ne ensi kerralle.

Kävin tänään mummuni luona aamiaisella sekä lounaalla. Pöytä oli lastattu täyteen mitä ihanampia herkkuja - kuten aina. Olipas ihanaa nähdä mummuakin pitkästä aikaa. Tästä tuleekin mieleeni jo aiemmin linkittämäni "Mummo-rap" :)
Mummu oli neulonut minulle joululahjaksi aivan ihanan vaaleanpunaisen pipon, johon oli nyt tehnyt vielä ihanan tuubikaulaliinan lisäksi. Kyllä kaljun taas kelpaa <3

Aamulla viedessäni 3 vuotiasta poikaani päiväkotiin sattui jotenkin hellyyttävä tilanne. Taustaa sen verran, että poikani kävi eilen veljeni vaimon "parturikäsittelyssä" ja peikkotukka sai kyytiä. Poika astui aamulla päiväkotiin sisälle, kumarsi (näyttääkseen päälakea lähempää) ja huudahti odottavalle yleisölle: "Kattokaa, mul on tämmönen uus tukka. Näin lyhyt. MuL ja äitil on nyt samanlaine" <3
Yleisön hiljaisuus jatkui - yllättäen.

Nyt valmistaudun nautinnolliseen - oireettomaan iltaan. Ei tämä ilta toki muuten arjesta poikkea, mutta fiilistellään nyt tätä oireettomuutta kun siihen on aihetta.
Mukavaa iltaa siis kaikille teille <3

maanantai 7. tammikuuta 2013

Ruokaa ja tulevia oireita

Kuinka ollakkaan eilinen päivä jatkui kuten tapana on - ruokaa ruoan perään. Nälkä ei ottanut loppuakseen ja siitä johtuen tuli syötyä mm. nakkikeiton ja makaronilaatikon lisäksi vielä katkarapupastaa iltahimoissani. Suklaajäätelöstä puhumattakaan...
On todella vaikea käsittää mikä tämän näläntunteen aiheuttaa. Tulen kyllä syömisestä kylläiseksi mutta kylläistä oloa kestää huikeat vartin verran. Sitten täytynee taas pohtia seuraavaa ateriaa. Onko kyseessä nämä sytostaattien uskomattomat voimat vai kenties kortisonin salaiset sivuvaikutukset?
Kaikesta huolimatta oireet Taxoteren osalta ovat kohta ohi ja tiedossa on jännittäviä aikoja CEF -sytostaattien kanssa. Voin sanoa etten odota kovin innolla niitäkään...
Tässä hieman esimakua CEF:n uskomattomien voimien listasta:

Pahoinvointi
Tulehdusherkkyys
Väsymys/suorituskyvyn lasku
Suun limakalvojen kuivuminen ja kipeytyminen
Suoniärsytystä
Aurinkoherkkyys
Punainen virtsa (?)
Vatsaoireet

Näillä eväillä Huhtikuuhun saakka. Koska tarkoitus ei ole kuitenkaan vaipua synkkyyteen niin tietenkin toivomme että nämä oireet jäävät hyvin vähäisiksi.

Eiliset oireet eivät kuitenkaan jääneet pelkälle ruokapuolelle vaan sen lisäksi olin äärimmäisen väsynyt ja samalla turhautunut. Yritin nukkua useampaankin otteeseen mutta uneen pääseminen tuotti vaikeuksia. Päivä tuntui ikuisuudelta ja turhautumista aiheutti aikaansaamattomuus. Onneksi näitä tilanteita varten on kuitenkin reipas ja aikaansaava naapuri joka kehoittaa lähtemään koirien kanssa peltolenkille. Liikunnalla on uskomattoman positiivinen vaikutus. Lenkki oli hyvin kevyt mutta juuri sopivasti piristävä.
Välillä tulee hetkiä kun kaipailee oikein tosissaan liikkumaan. Ensiavuksi ilmoittauduin kuitenkin Pilatekseen jossa olisi tarkoitus käydä kerran viikossa. Olkoon se minun liikuntaterapiaani nyt.

Nyt on aika lähteä nappaamaan ruoka uunista ja yllätys pyllätys SYÖMÄÄN!
Hauskaa päivää jokaiselle <3

lauantai 5. tammikuuta 2013

Vauhtia ja vertaisia.

Tänään onkin ollut äärimmäisen vauhdikas päivä. Sain vieraita serkuistani sekä kahdesta labradorin ilopakkauksesta. Kävimme siis koirien kanssa reippaalla lenkillä pellon ja metsän siimeksessä.
Reippaan lenkin jälkeen onkin sitten ruoka taas maittanut. On syöty nakkikeittoa, pannukakkua, uusi kierros nakkikeittoa ja pannukakkua. Tämän lisäksi väkersin vielä iltapalaksi sienivoileipiä. Namskis!
Eikä puhettakaan että nälkä olisi vielä lähtenyt.
Uskomattomat ovat sytojen voimat - ei siitä mihinkään pääse.

Oireet nostavat taas päätään vanhan kaavan mukaisesti. Makuoireita, näköoireita ja jalkasärkyjä. Tämän lisäksi väsymys yllätti hetki sitten ja olo käy taas turhan hitaaksi. Täytynee toivoa että olot alkaa taas nopeasti hellittämään.
Huomiseksi en olekaan suunnitellut (tietääkseni) mitään ja hyvä niin sillä nyt on aika taas parannella oloja ilman suunnitelmia.

Tapasin eilen vertaissiskojani illallisen merkeissä ja se jos mikä toi taas iloa iltaan. Ilta oli liian lyhyt (kuten aina) mutta sitäkin antoisampi. Tämä taas kuuluu siihen kategoriaan mitä ei pysty selittämään - vain kokemaan. Tässä siis taas yksi syy lisää miksi tämä matka on antanut enemmän kuin ottanut. Olen saanut tutustua uusiin ihaniin ihmisiin. Näihin ihaniin naisiin jotka ymmärtävät jokaisen ajatukseni koskien matkaani.
Kun me rintasyöpäpotilaat keräännymme yhden pöydän ääreen, ei keskustelunaiheilla ole rajoja. Ei ole aihetta josta ei voisi puhua.
Sanoin juuri että tämä on asia jota ei pysty selittämään mutta yritin silti.
Kaikesta huolimatta haluaisin taas kiittää ihania vertaisiani että olette olemassa <3

Nyt ajattelin antaa luovutusvoiton syto-oireille ja siirtyä petiin.

Hyvää yötä <3

perjantai 4. tammikuuta 2013

Kortisoniboosti kello 04.00

Ja näin kortisoniboosti on jälleen saapunut keskuuteemme. Kun kello löi neljä aloin ilmeisesti pyörimään sängyssä heräämisen tyyliin niin että koira tuli ja lipaisi naamasta kertoakseen että "herätään vaan".
Hetkellisesti alkoi koiran ja kissan aamuöinen show joka sai lopun klo 04.30. Päätin yrittää unta vielä uudestaan tuloksetta. Nousin sitten kuuden aikaan laittamaan sämpylätaikinaa kohoilemaan. Jännityksellä jään odottamaan onko päiväyksen taakseen jättänyt kuivahiiva vielä käyttökunnossa.
Siskoni kolme pientä pirpanaa ovat meillä yökylässä ja jokainen nukkuu vielä kuin tukki - omani mukaan lukien. En onneksi ole onnistunut herättämään heitä näillä aamuöisillä boosteillani.

Muita oireita ei vielä ole tämän boostin lisäksi ilmaantunut paitsi vatsa alkaa taas reagoimaan lääkkeiden määrään. Otin varmuuden vuoksi jo Somacin, Visibliniä jugurtin kera sekä yhden Imodium tabletin. Nähtäväksi jää olisiko nämäkin pitänyt aloittaa jo pari päivää sitten. Todennäköisesti :)

Tänään on tiedossa varsin mukava päivä. Lähdemme naperoiden kanssa ihastelemaan naapurin lehmiä mikäli mitään äkkioloja ei minulle ilmaannu. Illalla on sitten tiedossa ravintolaruokaa ja äärimmäisen hyvää seuraa vertaissiskojeni kanssa. Eipä voisi päivä oikeastaan paremmin mennä :)

Siispä toivotan täten kaikille taas oikein ihanaa päivää <3


keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Voiton puolella

Kolmas sytostaatti takana ja tämähän tarkoittaa sitä että rankimpien hoitojen puoliväli on saavutettu. Voiton puolella ollaan. JIHUU! Tänään tiputuksessa tukenani oli rakas veljeni ja sekös oli mukavaa ettei taaskaan tarvinnut olla yksin. Näin ne läheiset pitävät minusta huolta <3
Tässä hieman tunnelmia tältä päivältä sekä tietysti jo perinteeksi muodostunut jäähanskaheilautus. Saas nähdä mitä ensi kerralla heilautetaan kun jäähanskat jäävät pois sytostaatin vaihtaessa vaikuttavaa ainetta eikä jäätä enää tarvita.

Sisko ja sen veli

Mistä lie nämä geenit peritty

Jäähanskaheilautus osa 3 o/
Pari kuukautta sitten LIV:ltä tuli dokumentti "Rintasyöpä ruuhkavuosina" ja otin dokumentin tuolloin nauhalle. Dokumentti kertoi viidestä nuoresta rintasyöpäpotilaasta "kiireisessä" elämäntilanteessa ja siitä miten syöpä tuli ja yritti muuttaa suunnitelmia. Toiset tarinat päättyivät onnellisesti ja toiset valitettavasti eivät.
Tarkoitus oli katsoa kyseinen dokkari heti mutta äitini kehoitti katsomaan sen myöhemmin. Eilen illalla uni ei tullut miehelleni eikä minulle joten päätimme (minä päätin - mies nöyrästi tukien) katsoa dokumentin yhdessä.
Äitini oli jälleen oikeassa - oli äärimmäisen hyvä siirtää katsomista omien levinneisyystutkimusten jälkeiseen aikaan. Dokumentti oli todella koskettava ja itkeä tihrustin lähes koko ajan. Tuntui kuin he olisivat kertoneet minun ajatuksiani joten huomaa miten samanlaisia ajatuksia tämä kuitenkin meissä kaikissa läpikäyneissä herättää.
Kaikesta huolimatta huumoria riitti jokaisella olosuhteista huolimatta ja se jos mikä antaa voimaa itsellekin.

Nyt ajattelin kipasta pienille päiväunille koska sytostaatti alkaa selvästi vaikuttamaan. Tässä vielä loppuun kuvapainotteisiin postaukseen hieman lisää kuvia:

kukkuruu kaljuseni (kuvaaja: Antti Hannuniemi/Studio Vihtkari)

Tärkeä ((kuvaaja: Antti Hannuniemi/Studio Vihtkari)


Pientä iloittelua ((kuvaaja: Antti Hannuniemi/Studio Vihtkari)

Ihanaa päivää kaikille <3