maanantai 11. helmikuuta 2013

Välilääkäri

Lääkärissä käyty ja tuon sieltä tullessani mahtavia uutisia. Sytostaatit voidaan antaa aikataulussa. JEE! Tämän lisäksi tulen mitä todennäköisimmin saamaan Neulasta- piikin jotta valkosolut eivät pääsisi romahtamaan uudelleen. Tämä tietää sitä että risteily tulee onnistumaan suunniteltuun tapaan. Saan lähteä matkaan "omalla vastuullani". No kenenkäs muun sitten? :)
Saan myös pahoinvointiin Emend -lääkettä joten katsotaan pääsenkö pahoinvointien suhteen helpommalla tällä kertaa. Toivotaan.
 
Keskustelimme myös siitä mitä tapahtuu kun hoitoni ovat ohitse. Lääkäri sanoi että on hyvin todennäköistä että minulle tehtäisiin vielä kokovartalon kuvantaminen hoitojen päätyttyä normaalin mammografian ja ultran lisäksi. Tämä helpottaa mieltäni todella paljon. Olisihan se vähän Aku Ankan onnea, että levinneisyyttä olisi ilmaantunut hoitojen aikana, mutta kiva saada siitäkin asiasta mielenrauha. "Lopputarkastuksen" jälkeen mennäänkin sitten vuosi kerrallaan.
 
Tiedustelin myös terveen rinnan mahdollisesta poistosta niin lääkäri sanoi että ikäni puolesta se voi olla mahdollinen mutta nuorten tulee harkita asiaa "vuosia" ennen kuin siihen suostutaan. Jos puhutaan 2-3 vuodesta niin eikö juuri tuona aikana riski uusiutua ole suurin? Mitä järkeä sitä on enää suurimman riskiajan jälkeen poistattaa? Ymmärrän että nyt kun ns. "tilanne on päällä" niin moni nuori saattaa tehdä hätäisiä päätöksiä rintansa suhteen ja katua sitä myöhemmin, mutta omalla kohdallani en voi uskoa että tulisin ikinä katumaan tuon "ryppyisen rusinan" poistamista? Mikä ihme siinä jäisi kaduttamaan kun kyseessä on näinkin vakava asia?
En näe itseäni murehtimassa: "Miksi meninkään poistattamaan terveen tyhjän kansallispuvuntaskuni?" Ei ei ei....
 
Noh, keskustelen asiasta sitten enemmän hoitojen loputtua oman onkologini kanssa.
Nyt lähden leikkimään lasten kanssa. Mukavaa päivää kaikille <3

4 kommenttia:

  1. hei! Tuo terveen rinnan poistaminen taitaakin olla hankalampi juttu.Mun vähän yli 30vee siskollekaan sitä ei ole suostuttu tekemään,ainakaan vielä.Hoidoista nyt puolitoista vuotta ja gradus3 oli.Hänelle lääkäri oli vaan sanonut että siinä ei todennäköisesti ole mitään järkeä koska jos syöpä uusii niin se voi uusia minne vaan eikä toinen rinta ole mitenkään todennäköisempi kohta kuin vanha leikkaushaava,luusto,maksa jne. Hoidetaan sitten tarvittaessa jos jotain ilmenee.Hyvin on mennyt toistaiseksi.Kiva että saat hoidot ajallaan ja pääset reissuun!Mikähän niitä sun keuhkoja vaan nyt vaivaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle kirurgi jo ehdotti sitä ennen tätä rinnanpoistoa ja suositteli myös. Aion pysyä tässä asiassa tiukkana ja katsoa mihin se riittää. Jos ei riitä, niin sitten on vain luotettava että osaavat ajatella parastani :)

      Poista
  2. Varmasti mieltä huojentaa kun pääsit juttelemaan kunnolla tulevasta yms. Vaikeita päätöksiä tuollaiset rinnan poistot. Tsemppii kovasti.
    Ps. Mä pidän sitten yksin pystyssä tätä pupunkorvariipparipatalappulättätissikerhoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttu, parempi pupunkorvariipparipatalappulättätissikerhossa kuin "eitissejäollenkaanjaniidentilallavainarvet" - kerhossa :D

      Poista