perjantai 26. lokakuuta 2012

Unhotuihan sieltä jotain olennaista...

Hei ensilumi on satanut.. JUURI TÄNÄÄN! :)
Ulkona on pimeää, lumista ja kaunista.

Kuten eilen uumoilinkin jotain olennaista jäi sanomatta leikkauksesta kun vartijaimusolmukkeet tutkittiin, niin selvisi että syöpä-pirulainen olikin jo ehtinyt levitä kainaloon jonka takia kainalo jouduttiin myös tyhjentämään.
Nyt pitää vain toivoa, ettei tästä koidu kovinkaan suuria käsiongelmia jatkoa ajatellen kun kyseessä on kuitenkin oikeakätisen oikea käsi vai pitääkö tässä nyt vasuriksi kohta alkaa ;)

Kirurgi on tulossa kohta kierrokselle niin katsotaanhan sitten mitä hänellä on vielä sanottavaa eilisestä :)

Ihanaa ensilumista päivää kaikille! Ajakaahan varovasti te autolla liikkuvat <3


3 kommenttia:

  1. Kiva lukea, että siellä ollaan jo noin pirteänä! Minä olin myös tosi helpottunut silloin reilu vuosi sitten kun leikkaus oli ohitse. Se on kuitenkin iso,jännittävä juttu. Mutta ajattele nyt on hoidon tärkein osa tehty <3. Minulla leikattiin myös oikea rinta ja kainalo ja ainakin tämän ensimmäisen vuoden olen selvinnyt ongelmitta käden kanssa. Toivotaan, että sinullakin on niin <3

    VastaaPoista
  2. Hyvää vointia ja toipumista leikkauksen jälkeen. Itseltäni tyhjennettiin myös kainalo, eikä mitään ongelmia ole ollut reilun parin vuoden aikana. Muista vain jumpata alusta alkaen ohjeiden mukaan, se auttaa toipumista.
    Lämpimin ajatuksin,
    Päivi

    VastaaPoista
  3. Voi miten hieno kuulla että leikkaus meni hienosti ja voimatkin alkaa hiljalleen palautua! :) Jos sen pirulaisen piti olla levinnyt, niin iloitaan nyt siitä että se huomattiin heti ja saatiin pois juurineen päivineen. Sinne meni, takas ei oo tulemista!

    Tsemppitoivotuksia toipumiseen!

    VastaaPoista